Myynnissä!

Asunto Oy Oulun Korundi

Laadukkaat rivitalokodit luonnon läheisellä Kivikkokankaalla

Asunto Oy Oulun Korundi koostuu seitsemästä kaksikerroksisesta rivitalosta. Suositun Kivikkokankaan yhdelle viimeisimmistä tonteista rakennettaviin puurivitaloihin tulee kolmen, neljän ja viiden huoneen koteja. Jokaisen asunnon edessä on hintaan kuuluva autokatos, joista useimmat voidaan lisähinnasta muuttaa autotalleiksi. Viihtyisät asumistilat laajentuvat katetuille terassille ja yläkerran parvekkeelle, joiden molempien monikäyttöisyyttä voi edelleen kasvattaa valitsemalla niihin lisähintaisen lasituksen.

• Osoite: Hölkkäkuja 2
• Asuntoja: 28 kpl
• Asuntokoot: 3-5H+KT+S+VAR / 81,5 – 119,5 m2
• Tontti: Vuokra / Oulun kaupunki

Asunto Oy Oulun Korundi sijoittuu Kivikkokankaan etuosaan hyvien yhteyksien ulottuville. Lähellä on uusi Hiukkavaara-keskus, josta kasvaa yksi kolmesta Oulun suurimmasta kaupunkikeskuksesta. Uudet palvelut nostavat alueen arvoa entisestään ja tekevät siitä luontoympäristönsä kanssa ainutlaatuisen asuinalueen.

Rivitalokohteen sijainti on hyvien yhteyksien ulottuvilla. Läheltä löytyvät niin päiväkodit, koulut kuin todella monipuoliset ulkoilumaastot harrastaa kuntoilua ja liikuntaa ympäri vuoden. Oulujoen uinti- ja veneilymahdollisuudet ovat kävelymatkan päässä ja toisella suunnalla valaistut lenkkipolut ja talvisin hiihtoladut. Sankivaaran ulkoilumaastot ja golfkenttä ovat reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Ja uuteen Hiukkavaara-keskukseen on tulossa lisää monipuolisia liikuntatiloja, mm. jäähalli ja uimahalli.

Bussipysäkit
5,5N,7,11

juna:
Oulun juna-asema 7.2km

Kauppa:
K-market hiukkavaara 2.4km

Liikunta:
Hiukkavaaran urheilukeskus 2.4km

Tarha:
Saarelan päiväkoti 1.1km
Päiväkoti Touhula 1km

Koulu:
Oulujoen koulu 2.7km
Knuutilankankaan koulu 3.7km
Lämsänjärven koulu 4km

Terveys:
Kontinkankaan terveyskeskus 3.7km
Myllyojan terveyskeskus 3.9km
Oulun yliopistollinen sairaala 5.5km

Etäisyydet ovat suuntaa-antavia

Ennakkomarkkinoinnissa

Rakentamisen aloitus 5/2021

Muuttovalmis 8-9/2022

EasyIN on Kastellin palvelukonsepti yhtiömuotoisen kodin hankkijalle. Kodeissa yhdistyvät Kastellin pientalorakentamisen osaaminen, hyvä sijainti sekä asunto-osakeyhtiön huolettomuus ja pientaloasumisen yksityisyys. Kastelli-talot Oy:n jo yli 27 vuoden mittainen markkinajohtajuus nojautuu muun muassa luotettavuuteen, laadukkaaseen rakentamiseen sekä erinomaisiin tilaratkaisuihin. Kastellin toiminta on sertifioitu ISO 9001 laatu- ja ISO 14001 –ympäristöstandardien mukaisesti.

Asunto Oy Oulun Korundi

Laadukkaat rivitalokodit luonnon läheisellä Kivikkokankaalla

Asunto Oy Oulun Korundin tyylikkään kokonaisuuden on suunnitellut arkkitehtitoimisto Avarion suunnittelutiimi, arkkitehti Teemu Leppäsen johdolla. Lähtöajatuksena oli luoda suojaisa sisäpiha, jota kaksikerroksiset asuinrakennukset rajaavat. Ulkonäössä tavoiteltiin modernia pelkistettyä ilmettä, jota elävöittävät leikkisät värilliset yksityiskohdat. Tämä näkyy sisäänvedetyssä parvekejulkisivussa, ikkuna-aukotuksissa ja ikkunoiden väreissä.

Kaikissa asunnoissa on oma tilava terassi ja parveke. Niihin on saatavissa myös lasitus, joka tuo lisätilaa asumiseen ja tunnelmaa pimeneviin iltoihin. Suojaisa pihakatu on avara ja viihtyisä ja tontilla on myös yhteinen leikki- ja oleskelupaikka. Kohteessa korostuukin vaivaton ja leppoisa yhtiömuotoinen asuminen yksityisyyden eduilla.

Näissä kodeissa täyttyy tilavan perheasunnon tarpeet mukavasti; yhteiset oleskelutilat ovat avarat ja valoisat, makuuhuoneet reiluja, hyvät säilytystilat ja kunnollinen kodinhoitohuone. Kodeissa on monipuoliset kalustusmahdollisuudet ja omaa pihaa. Autokatos on lähellä asuntoa. Kohteessa on myös laadukas vihersuunnitelma useine kasvilajeineen. ”

81,5 m2 3H + KT + S + VAR + AK

69368 €

103 m2 4H + KT + S + VAR + AK

83851 €

119,5 m2 5H + KT + S + VAR + AK

89897 €

1.kerros
2.kerros
a1 a2 a3 a4 b5 b6 b7 b8 c9 c10 c11 c12 d13 d14 d15 d16 e17 e18 e19 e20 f21 f22 f23 f24 g25 g26 g27 g28

Valitse kuvasta tai alla olevasta taulukosta sinua kiinnostava asunto nähdäksesi asuntokohtaiset tiedot ja pohjakuvan.

Asunto A1

Huoneet5h+tk+s
Pinta-ala119,5 m2

Asunto A2

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2

Asunto A3

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)309,70€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
763,28€/kk
Myyntihinta70465,00€
Velaton hinta234883,00€
Lainaosuus164418,00
Tontin vuokravastike
70465€

Asunto A4

Huoneet4h+tk+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83957,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195894,00
Tontin vuokravastike
83957€

Asunto B5

Huoneet4h+tk+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83955,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195896,00
Tontin vuokravastike
83955€

Asunto B6

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2

Asunto B7

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)309,70€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
763,28€/kk
Myyntihinta70465,00€
Velaton hinta234883,00€
Lainaosuus164418,00
Tontin vuokravastike
70465€

Asunto B8

Huoneet4h+tk+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83955,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195896,00
Tontin vuokravastike
83955€

Asunto C10

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2

Asunto C11

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)309,70€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
763,28€/kk
Myyntihinta70465,00€
Velaton hinta234883,00€
Lainaosuus164418,00
Tontin vuokravastike
70465€

Asunto C12

Huoneet5h+tk+s
Pinta-ala119,5 m2

Asunto C9

Huoneet4h+tk+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83955,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195896,00
Tontin vuokravastike
83955€

Asunto D13

Huoneet5h+k+rt+s
Pinta-ala119 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)452,20€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
1037,04€/kk
Myyntihinta95850,00€
Velaton hinta319500,00€
Lainaosuus223650,00
Tontin vuokravastike
95850€

Asunto D14

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)309,70€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
751,68€/kk
Myyntihinta69560,50€
Velaton hinta231867,50€
Lainaosuus162307,00
Tontin vuokravastike
69560.5€

Asunto D15

Asunto D16

Huoneet4h+tk+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83955,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195896,00
Tontin vuokravastike
83955€

Asunto E17

Asunto E18

Huoneet3h+tk+s
Pinta-ala81,5 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)309,70€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
751,68€/kk
Myyntihinta69560,50€
Velaton hinta231867,50€
Lainaosuus162307,00
Tontin vuokravastike
69560.5€

Asunto E19

Asunto E20

Huoneet4h+tk+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83955,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195896,00
Tontin vuokravastike
83955€

Asunto F21

Huoneet4h+k+s

Asunto F22

Huoneet3h+k+s
Pinta-ala81,5 m2

Asunto F23

Huoneet3h+k+s
Pinta-ala81,5 m2

Asunto F24

Huoneet4h+k+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83955,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195896,00
Tontin vuokravastike
83955€

Asunto G25

Asunto G26

Huoneet3h+k+s
Pinta-ala81,5 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)309,70€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
751,68€/kk
Myyntihinta69560,50€
Velaton hinta231867,50€
Lainaosuus162307,00
Tontin vuokravastike
69560.5€

Asunto G27

Asunto G28

Huoneet4h+k+s
Pinta-ala103 m2
Arv. hoitovastike (sis. tontin vuokran)391,40€/kk
Arv. rahoitusvastike
(sisältää yhtiölainan koron + lyhennyksen)
909,44€/kk
Myyntihinta83955,00€
Velaton hinta279851,00€
Lainaosuus195896,00
Tontin vuokravastike
83955€
Asunto Pinta-ala Huoneet MH VH Tilanne
A1 119,5 m2 5h+tk+s
Myyty
A2 81,5 m2 3h+tk+s
Myyty
A3 81,5 m2 3h+tk+s 70465 € 234883 €
Varattu
Liity jonoon»
A4 103 m2 4h+tk+s 83957 € 279851 €
Varattu
Liity jonoon»
B5 103 m2 4h+tk+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
B6 81,5 m2 3h+tk+s
Myyty
B7 81,5 m2 3h+tk+s 70465 € 234883 €
Varattu
Liity jonoon»
B8 103 m2 4h+tk+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
C9 103 m2 4h+tk+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
C10 81,5 m2 3h+tk+s
Myyty
C11 81,5 m2 3h+tk+s 70465 € 234883 €
Varattu
Liity jonoon»
C12 119,5 m2 5h+tk+s
Myyty
D13 119 m2 5h+k+rt+s 95850 € 319500 €
Varattu
Liity jonoon»
D14 81,5 m2 3h+tk+s 69560.5 € 231867.5 €
Vapaa
Varaa»
D15 81,5 m2 3h+tk+s 69560.5 € 231867.5 €
Vapaa
Varaa»
D16 103 m2 4h+tk+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
E17 103 m2 4h+tk+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
E18 81,5 m2 3h+tk+s 69560.5 € 231867.5 €
Vapaa
Varaa»
E19 81,5 m2 3h+tk+s 69560.5 € 231867.5 €
Vapaa
Varaa»
E20 103 m2 4h+tk+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
F21 103 m2 4h+k+s 83955 € 279851 €
Varattu
Liity jonoon»
F22 81,5 m2 3h+k+s
Myyty
F23 81,5 m2 3h+k+s
Myyty
F24 103 m2 4h+k+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
G25 103 m2 4h+k+s 83955 € 279851 €
Vapaa
Varaa»
G26 81,5 m2 3h+k+s 69560.5 € 231867.5 €
Varattu
Liity jonoon»
G27 81,5 m2 3h+k+s 69560.5 € 231867.5 €
Varattu
Liity jonoon»
G28 103 m2 4h+k+s 83955 € 279851 €
Varattu
Liity jonoon»
A1
119,5 m2
5h+tk+s

A2
81,5 m2
3h+tk+s

A3
81,5 m2
3h+tk+s
MH. 70465 €
VH. 234883 €
Liity jonoon»
A4
103 m2
4h+tk+s
MH. 83957 €
VH. 279851 €
Liity jonoon»
B5
103 m2
4h+tk+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
B6
81,5 m2
3h+tk+s

B7
81,5 m2
3h+tk+s
MH. 70465 €
VH. 234883 €
Liity jonoon»
B8
103 m2
4h+tk+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
C9
103 m2
4h+tk+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
C10
81,5 m2
3h+tk+s

C11
81,5 m2
3h+tk+s
MH. 70465 €
VH. 234883 €
Liity jonoon»
C12
119,5 m2
5h+tk+s

D13
119 m2
5h+k+rt+s
MH. 95850 €
VH. 319500 €
Liity jonoon»
D14
81,5 m2
3h+tk+s
MH. 69560.5 €
VH. 231867.5 €
Varaa»
D15
81,5 m2
3h+tk+s
MH. 69560.5 €
VH. 231867.5 €
Varaa»
D16
103 m2
4h+tk+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
E17
103 m2
4h+tk+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
E18
81,5 m2
3h+tk+s
MH. 69560.5 €
VH. 231867.5 €
Varaa»
E19
81,5 m2
3h+tk+s
MH. 69560.5 €
VH. 231867.5 €
Varaa»
E20
103 m2
4h+tk+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
F21
103 m2
4h+k+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Liity jonoon»
F22
81,5 m2
3h+k+s

F23
81,5 m2
3h+k+s

F24
103 m2
4h+k+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
G25
103 m2
4h+k+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Varaa»
G26
81,5 m2
3h+k+s
MH. 69560.5 €
VH. 231867.5 €
Liity jonoon»
G27
81,5 m2
3h+k+s
MH. 69560.5 €
VH. 231867.5 €
Liity jonoon»
G28
103 m2
4h+k+s
MH. 83955 €
VH. 279851 €
Liity jonoon»

Näin varaat itsellesi uuden EasyIN-kodin

Varaa verkossa

Uuden EasyIN–kodin voit varata itsellesi helposti yllä olevasta taulukosta. Varauksen jälkeen asuntomyyjämme on sinuun yhteydessä ja sopii kanssasi jatkotoimenpiteistä sekä asuntokaupan teon ajankohdasta. Halutessasi saat asuntomyyjältämme tarkempia tietoja kohteesta.

Liity jonoon

Mikäli mieleisesi asunto ei ollut yllä olevassa taulukossa enää vapaana, suosittelemme kirjautumaan varausjonoon. Varauksen peruuntuessa tarjoamme asuntoa suoraan varausjonon ensimmäiselle henkilölle.

Kysy lisää

Mikäli haluat kysyä tarkempia tietoja, voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen easyinmyynti@kastelli.fi tai ota yhteyttä asuntomyyjäämme.

Sarita Karjalainen
040 564 6938
sarita.karjalainen@kastelli.fi

Jouni Pietarila
040 069 5380
Jouni.pietarila@kastelli.fi

Tutustu uuden asunnon ostamisen oppaaseen

Suosittelemme myös tutustumaan Rakennusteollisuus RY:n julkaisemaan oppaaseen, joka keskittyy uuden asunnon kauppaan liittyviin asioihin. Oppaasta löydät tärkeimmät tiedot uuden asunnon ostamisesta, kaupan tekemisestä ja asumisen alkuvaiheista. Opas löytyy täältä.

Viihtyisä sisustus

EasyIN-kodeissa on laadukkaat ja aikaa kestävät korkeatasoiset sisustusmateriaalit.

Päättämällä asuntokaupat nopeasti pääset valitsemaan kotiisi omannäköisen sisustuksen monipuolisesta sisustusvalikoimastamme ammattilaisen kanssa.

Miten rahoitan uuden kotini?

Uudiskohteessa rahoitus koostuu kahdesta osasta, myyntihinnasta ja yhtiölainasta, joista koostuu velaton hinta. Myyntihinta maksetaan rakentamisen aikana ja voit käyttää siihen omia säästöjäsi ja henkilökohtaista pankkilainaa. Yhtiölainaosuuden voit jättää maksettavaksi rahoitusvastikkeen muodossa kohteen valmistuttua tai voit neuvotella siihen henkilökohtaisen pankkilainan ja maksaa sitä henkilökohtaisen maksusuunnitelman mukaan.

Asuntolaina

Ennen asunnon varaamista on hyvä selvittää myös henkilökohtaisen rahoituksen tarve ja eri vaihtoehdot. Voit kysyä henkilökohtaisesta rahoituksesta ja vaihtoehdoista oman pankkisi lisäksi myös Danske Bankista.

Täytä Danske Bankin lainahakemus ja saat vastauksen pian. Hoitamalla laina-asiasi hyvissä ajoin kuntoon saat etumatkaa uuden asunnon hankintaan.

Lainahakemukseen >>

Asuessasi uudessa EasyIN -kodissasi suuri osa asumiskuluista menee sinulle itsellesi säästöön

Niitä parempia pientalokoteja.

Ota yhteyttä
Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirje, saat tietoa uusista EasyIN -kohteista ensimmäisten joukossa.

×
Varausjono
  • Haluan varata asunnon kohteesta

Varaussopimuksen ehdot

Varaussopimus tehdään kirjallisesti.

1. Varausmaksu

Varauksen vakuudeksi Varaaja maksaa Myyjälle 1000,00 euron suuruisen varausmaksun.

2. Sopimuksen voimassaolo

Varaussopimus tulee voimaan, kun varausmaksu on maksettu kohdan 1 mukaisesti Myyjän ilmoittamalle tilille.
Mikäli varausmaksua ei makseta edellä mainitun mukaisesti määräajassa, raukeaa allekirjoitettu sopimus.
Varsinainen asuntokauppa tehdään varaussopimuksen voimassaoloaikana. Myyjä ja Varaaja voivat erikseen sopia varausajan jatkamisesta.

3. Varauksen peruuttaminen

Varaajalla on oikeus varauksen voimassaoloaikana peruuttaa varauksensa ja saada maksamansa varausmaksu takaisin kirjallisesti ilmoittamalleen pankkitilille.
Myös varaussopimuksen purkautuessa kohdan 4 perusteella maksetaan kohdassa 1 tarkoitettu varausmaksu edellä mainittua menettelyä noudattaen takaisin varaajalle.

4. Myyjän oikeus purkaa varaussopimus

Tämä varaussopimus perustuu em. asunto-osakeyhtiön ennakkomarkkinointiin. Kohteen rakentaminen aloitetaan, jos kohteeseen saadaan ennakkomarkkinoinnin aikana riittävä määrä varauksia.
Myyjällä on oikeus purkaa tämä varaussopimus, mikäli
1) Kohteen rakentamista ei aloiteta.
2) Varaaja ei kahden viikon kuluessa siitä, kun Myyjä on ilmoittanut Varaajalle, että asuntokauppalain mukaiset turva-asiakirjat on jätetty säilytettäväksi ja kohteen myynti on käynnistynyt, allekirjoita kauppakirjaa.
3) Varaaja ei halua tehdä kauppaa Myyjän ilmoittamilla ehdoilla.

5. Ennakkomarkkinointihinnasto ja alustava rakennustapaseloste

Varaajalle annetaan varaussopimuksen yhteydessä alustava ennakkomarkkinointihinnasto ja alustava rakennustapaseloste.
Rakentajalla on oikeus vaihtaa rakenteita ja/tai materiaaleja toisiin vastaaviin/samanarvoisiin rakenteisiin ja/tai materiaaleihin sekä soveltaa arkkitehdin antamia mittoja.

6. Varaajan selonottovelvollisuus

Varauksen yhteydessä kohteesta annetut tiedot ovat alustavia. Kaupan lopulliset ehdot määräytyvät kauppakirjassa ja sen liiteasiakirjoissa.
Varaajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä.

7. Muut ehdot

Myyjä ilmoittaa varaajalle kohteen rakennustöiden aloittamisesta tai ennakkomarkkinoinnin jatkamisesta. Myyjä ilmoittaa Varaajalle, kun asuntokauppalain mukaiset turva-asiakirjat on jätetty säilytettäväksi ja kohteen myynti on käynnistynyt. Kauppa tehdään tämän jälkeen kahden viikon kuluessa.
Kauppa tehdään käyttäen kuluttaja-asiamiehen hyväksymää asuinhuoneiston rakentamisvaiheen kauppakirjalomaketta.
Varaussopimus tehdään kahtena kappaleena, yksi Varaajalle ja yksi Myyjälle.

×
Varauslomake
  • Haluan varata asunnon kohteesta

Varaussopimuksen ehdot

Varaussopimus tehdään kirjallisesti.

1. Varausmaksu

Varauksen vakuudeksi Varaaja maksaa Myyjälle 1000,00 euron suuruisen varausmaksun.

2. Sopimuksen voimassaolo

Varaussopimus tulee voimaan, kun varausmaksu on maksettu kohdan 1 mukaisesti Myyjän ilmoittamalle tilille. Mikäli varausmaksua ei makseta edellä mainitun mukaisesti määräajassa, raukeaa allekirjoitettu sopimus. Varsinainen asuntokauppa tehdään varaussopimuksen voimassaoloaikana. Myyjä ja Varaaja voivat erikseen sopia varausajan jatkamisesta.

3. Varauksen peruuttaminen

Varaajalla on oikeus varauksen voimassaoloaikana peruuttaa varauksensa ja saada maksamansa varausmaksu takaisin kirjallisesti ilmoittamalleen pankkitilille. Myös varaussopimuksen purkautuessa kohdan 4 perusteella maksetaan kohdassa 1 tarkoitettu varausmaksu edellä mainittua menettelyä noudattaen takaisin varaajalle.

4. Myyjän oikeus purkaa varaussopimus

Tämä varaussopimus perustuu em. asunto-osakeyhtiön ennakkomarkkinointiin. Kohteen rakentaminen aloitetaan, jos kohteeseen saadaan ennakkomarkkinoinnin aikana riittävä määrä varauksia. Myyjällä on oikeus purkaa tämä varaussopimus, mikäli 1) Kohteen rakentamista ei aloiteta. 2) Varaaja ei kahden viikon kuluessa siitä, kun Myyjä on ilmoittanut Varaajalle, että asuntokauppalain mukaiset turva-asiakirjat on jätetty säilytettäväksi ja kohteen myynti on käynnistynyt, allekirjoita kauppakirjaa. 3) Varaaja ei halua tehdä kauppaa Myyjän ilmoittamilla ehdoilla.

5. Ennakkomarkkinointihinnasto ja alustava rakennustapaseloste

Varaajalle annetaan varaussopimuksen yhteydessä alustava ennakkomarkkinointihinnasto ja alustava rakennustapaseloste. Rakentajalla on oikeus vaihtaa rakenteita ja/tai materiaaleja toisiin vastaaviin/samanarvoisiin rakenteisiin ja/tai materiaaleihin sekä soveltaa arkkitehdin antamia mittoja.

6. Varaajan selonottovelvollisuus

Varauksen yhteydessä kohteesta annetut tiedot ovat alustavia. Kaupan lopulliset ehdot määräytyvät kauppakirjassa ja sen liiteasiakirjoissa. Varaajan on tutustuttava myyntiasiakirjoihin ja vahvistettuihin suunnitelmiin kauppakirjan allekirjoittamisen yhteydessä.

7. Muut ehdot

Myyjä ilmoittaa varaajalle kohteen rakennustöiden aloittamisesta tai ennakkomarkkinoinnin jatkamisesta. Myyjä ilmoittaa Varaajalle, kun asuntokauppalain mukaiset turva-asiakirjat on jätetty säilytettäväksi ja kohteen myynti on käynnistynyt. Kauppa tehdään tämän jälkeen kahden viikon kuluessa. Kauppa tehdään käyttäen kuluttaja-asiamiehen hyväksymää asuinhuoneiston rakentamisvaiheen kauppakirjalomaketta. Varaussopimus tehdään kahtena kappaleena, yksi Varaajalle ja yksi Myyjälle.

×

Arvioidut asumiskustannukset/kk ensimmäiset kolme vuotta kun maksat yhtiölainasta vain korkoja

Huoneet  
Pinta-ala  
Myyntihinta  
Velaton hinta  
Tontin lunastushinta  

Rahoitan asuntoni velattomasta hinnasta 15 % omalla asuntolainalla ja 70% yhtiölainalla

Oma asuntolaina*  
Rahoitusvastike  
Hoitovastike  
Tontin vuokra  
Asumiskustannukset yht.  

* Oman asuntolainan lyhennyserän keskustelet pankkisi kanssa

Olen maksanut asunnon velattomasta hinnasta 30% ja rahoitan loput 70% yhtiölainalla

Rahoitusvastike  
Hoitovastike  
Tontin vuokra  
Asumiskustannukset yht.  

Ostan asunnon velattomana ja lunastan myös tonttiosuuteni

Hoitovastike  
Asumiskustannukset yht.  

Yhtiölainan oletuskorko 1 %

Ostan asunnon velattomana

1. Varauksen jälkeen asuntomyyjämme on yhteydessä varaajaan vahvistaen varauksen ja sopien jatkotoimenpiteistä.

2. Varaus on voimassa sovitun tai erikseen ilmoitetun ajan.

3. Kohteen asunnot tullaan myymään varaajille ilmoittautumisjärjestyksessä. Varaussijan 1. saanut asiakas on oikeutettu ensimmäisenä päättämään asunnon ostamisesta jne.

4. Asunnon varauksen voi tehdä verkkosivuillamme sähköisesti tai ilmoittamalla varaustoiveesta asuntomyyjällemme puhelimitse tai sähköpostilla.

5. Varaustiedot rekisteröityvät järjestelmäämme.

6. Varaajalla on oikeus peruuttaa varaus milloin tahansa ilmoittamalla siitä asuntomyyjällemme sähköpostilla tai kirjallisesti.

7. Myyjällä on oikeus peruuttaa varaus tilanteissa, jolloin kohteen rakentaminen ei käynnisty tai mikäli varaaja ei halua tehdä kauppaa sovitussa ajassa.

8. Verkkosivuilta lähetetty varaus ei sido kuluttajaa tai rakennusliikettä mitenkään ja on luonteeltaan alustava varaus. Asuntokaupan yksityiskohdista sovitaan aina erikseen asuntomyyjän kanssa henkilökohtaisesti.

9. Myyjä ilmoittaa varaajalle kohteen rakennustöiden aloittamisesta. Myyjä ilmoittaa, kun asuntokauppalain mukaiset turva-asiakirjat on jätetty säilytettäväksi ja kohteen myynti on alkanut.

10. Kaupan lopulliset ehdot ja sisältö määräytyvät kauppakirjassa ja sen liiteasiakirjoissa.

×
Varausjono
  • Haluan ilmoittautua varausjonoon asuntoon kohteesta

Arvioidut asumiskustannukset/kk ensimmäiset kaksi vuotta kun maksat yhtiölainasta vain korkoja

Huoneet  
Pinta-ala  
Myyntihinta  
Velaton hinta  

Rahoitan asuntoni velattomasta hinnasta 15 % omalla asuntolainalla ja 70% yhtiölainalla

Oma asuntolaina*  
Rahoitusvastike  
Hoitovastike  
Asumiskustannukset yht.  

* Oman asuntolainan lyhennyserän keskustelet pankkisi kanssa

Olen maksanut asunnon velattomasta hinnasta 30% ja rahoitan loput 70% yhtiölainalla

Rahoitusvastike  
Hoitovastike  
Asumiskustannukset yht.  

Ostan asunnon velattomana

Hoitovastike  
Asumiskustannukset yht.  

Yhtiölainan oletuskorko 1,2 %

×