Ennakkomarkkinoinnissa
Asunto Oy Kangasalan Velholehti
Lamminrahka
Sujuvan arjen koteja odotetulla uudella asuinalueella
Ennakkomarkkinoinnissa
Perinteikkäälle, vahvasti kasvavalle ja uudistuvalle Linnainmaan alueelle on tulossa kahden rivitalon ja 14 kodin viihtyisä ja mutkaton asuinkohde, As Oy Tampereen Violet. Näissä kodeissa pääset nauttimaan leppoisasta asumisesta uudenkarheassa, elinvoimaisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä.
Selkeät, ajattomat ja maisemaan kauniisti asettuvat kodit sopivat mitä erilaisimpiin elämäntilanteisiin. Omista, tilavista varastoista löytyy sekä kylmää että lämmintä säilytystilaa esimerkiksi lastenvaunuille, polkupyörille ja muille ulkoiluvälineille. Oma piha luo rauhallisen ja yhteinen piha-alue leikkipaikkoineen yhteisöllisen ilmapiirin, vaikka ollaan vain kivenheiton päässä vetovoimaisen kaupungin sykkeestä. Oma sauna taas tarjoaa sopivan ripauksen arjen luksusta juuri silloin, kuin se itselle parhaiten sopii.
Kaikki arjen sujumisen kannalta tarvittava löytyy läheltä, ja matka Tampereen keskustaan taittuu tuossa tuokiossa autolla, tiheästi kulkevilla busseilla tai vaikkapa polkupyörällä. Valtateille Linnainmaalta pääsee todella sujuvasti.
Suuret päivittäistavarakaupat ovat näppärästi lähellä, samoin päiväkoti ja koulu sijaitsevat aivan kävelymatkan päässä. Ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia on tarjolla runsaasti kuntosaleja ja avantouintipaikkaa myöten. Linnainmaan alue kehittyy kovaa vauhtia, ja ennen pitkää Tampereen raitiovaunukiskotkin yltävät tänne asti.
As Oy Tampereen Violetin on suunnitellut Kastelli-talot Oy:n suunnittelija Tarja Rouhiainen. Asuntojen pirteän värikkäät sisäänkäynnit täydentävät ilmeikkäällä tavalla muuten hillityn selkeää, yleissävyltään vaaleaa julkisivua. Ulkoseinien puuverhoilu luo ympärilleen Linnainmaalle tyypillistä klassisen Tampereen tunnelmaa.
Selkeys ja käytännöllisyys ovat olleet kantavana ajatuksena myös asuintilojen suunnittelussa. Alakertaan on sijoitettu keittiö, ruokailutila ja olohuone perheen yhteistä aikaa ja arjen toimintoja varten, kun taas yläkerran makuuhuoneet tarjoavat mahdollisuuksia omaan rauhaan vetäytymiseen. Asuntojen omat avoterassit avautuvat talosta riippuen joko etelään tai länteen.
Ennakkomarkkinoinnissa
Osoite: Hipunkatu 3, 33580 Tampere
Talot: 2 rivitaloa
Asunnot: 14 kpl
Asuntokoot: 70,5–92,5 m2
Autopaikkoja: 14 kpl
Tontti: Vuokra
Vapaa
Pinta-ala | 71.5m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 104 400,00 € |
Velaton hinta | 259 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 72.0m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 106 400,00 € |
Velaton hinta | 265 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 72.0m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 106 400,00 € |
Velaton hinta | 265 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 79.0m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 118 400,00 € |
Velaton hinta | 294 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 79.0m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 118 400,00 € |
Velaton hinta | 294 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 92.5m2 |
Huoneluku | 4h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 128 400,00 € |
Velaton hinta | 319 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 92.5m2 |
Huoneluku | 4h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 133 400,00 € |
Velaton hinta | 332 900,00 € |
Varattu
Pinta-ala | 71.5m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 94 400,00 € |
Velaton hinta | 234 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 70.5m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 94 400,00 € |
Velaton hinta | 234 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 72.0m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 97 400,00 € |
Velaton hinta | 242 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 72.0m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 98 400,00 € |
Velaton hinta | 244 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 72.0m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 100 400,00 € |
Velaton hinta | 249 900,00 € |
Vapaa
Pinta-ala | 78.5m2 |
Huoneluku | 3h+kt+s+var/tekn |
Myyntihinta | 112 400,00 € |
Velaton hinta | 279 900,00 € |
Voit varata itsellesi uuden Easyin-kodin helposti asunnon sivulla olevan lomakkeen kautta. Varauksen jälkeen asuntomyyjämme on sinuun yhteydessä ja sopii kanssasi jatkotoimenpiteistä sekä asuntokaupan teon ajankohdasta.
Mikäli mieleisesi asunto ei ole enää vapaana, suosittelemme kirjautumaan varausjonoon lomakkeella. Jos aiempi varaus peruuntuu, tarjoamme asuntoa suoraan varausjonossa seuraavalle henkilölle.
Suosittelemme myös tutustumaan Rakennusteollisuus RT ry:n julkaisemaan oppaaseen, joka keskittyy uuden asunnon kauppaan liittyviin asioihin. Oppaasta löydät tärkeimmät tiedot uuden asunnon ostamisesta, kaupan tekemisestä ja asumisen alkuvaiheista.
Mikäli haluat kysyä tarkempia tietoja, voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen easyinmyynti@kastelli.fi tai ota yhteyttä asuntomyyjiimme:
Violetissa klassisuus kohtaa tämän päivän käytännöllisyyden ja luonnonläheisyys urbaanin sykkeen ja uudistumisen. Olohuoneen iso ikkuna ja lasiaukollinen ovi tuovat valon ja vehreyden asukkaiden ulottuville kodikkaasti ja luontevasti. Viihtyisä piha on rajattu pensailla tarjoamaan omaa rauhaa. Yhteisellä oleskelu- ja leikkialueella taas pääsee nauttimaan alueelle tunnusomaisesta yhteisöllisyydestä. Violetissa korostuu mutkaton asuminen – se on loppujen lopuksi yksi huolettoman arjen peruspilareista.
Tarja Rouhiainen
Suunnittelija
Kastelli-talot Oy
Visualisointikuvat saattavat sisältää lisähintaisia tuotteita
As Oy Tampereen Violet sijaitsee Linnainmaalla, yhdellä Tampereen voimakkaimmin kehittyvistä alueista. Linnainmaalta katsottuna kaikki löytyy kivenheiton päästä! Täältä suuntaat sujuvasti niin urheilu- ja kulttuuritapahtumiin, ravintoloihin kuin ihan vain kaupungin sykettä aistimaan. Hyvät bussiyhteydet ja moottoritie vievät nopeasti keskustaan, ja lähitulevaisuudessa matka taittuu ratikallakin.
Lähipalvelut ovat kattavat, ja esimerkiksi läheisen Koilliskeskuksen palvelukeskittymästä löytyvät niin suuret päivittäistavarakaupat, kuntosalit, kaupungin terveyspalvelut kuin kirjasto ja nuorisopalvelutkin. Lapsiperheiden arkea jouhevoittaa merkittävästi se, että koulu ja useampi päiväkoti sijaitsevat kävelymatkan päässä. Alueella on runsaasti liikuntamahdollisuuksia kuntopoluista ja -portaista koripallo- ja padelkenttiin.
Kaupunginosa kasvaa ja kehittyy, ja lähivuosien aikana palvelujen kirjo monimuotoistuu entisestään. Monipuoliset luontomaisemat on rakentamisesta huolimatta onnistuttu säilyttämään alueella hienosti.
Bussit:
Pysäkit: 300 m, 350 m, 1 km
Linjat: 7, 7Y, 17, 37, 381
Juna:
Tampereen rautatieasema 6,7 km
Kaupat:
K-Citymarket Tampere Linnainmaa 1,4 km
Prisma Linnainmaa 1,4 km
Lidl 1,8 km
Sale Leinola 2,2 km
S-Market Kaukajärvi 2,6 km
Terveys:
Linnainmaan apteekki 1,4 km
Apteekki Koilliskeskus 1,4 km
Liikunta ja hyvinvointi:
Perheliikuntakeskus Hippa 1,3 km
Pirkanmaan Golf 3,4 km
Liikuntakeskus FUN Kangasala 5,5 km
Lentolan Liikunta Urheilukeskus 6,1 km
Päiväkodit:
Linnainmaan päiväkoti 1,8 km
Takahuhdin päiväkoti 2,2 km
Ankkarin päiväkoti 2,3 km
Pappilan päiväkoti 2,3 km
Itätuulen päiväkoti 3,0 km
Leinolan päiväkoti 3,3 km
Koulut:
Linnainmaan koulu 650 m
Leinolan koulu 3,6 km
Atalan koulu 4,3 km
Lamminrahkan koulu 6,8 km
Kirjastot:
Koilliskeskus, kirjasto 1,9 km
Tampereen kaupunginkirjasto 2,2 km
Kaukajärven KaVeri 4,1 km
Etäisyydet ovat suuntaa-antavia
Kokenut ja ammattitaitoinen tiimimme arkkitehdista asuntomyyjään ja sisustussuunnittelijaan tuntee asunnonoston kaikki puolet kuin omat taskunsa. Siksi olemme tasoittaneet jo valmiiksi sinulle sujuvan tien kohti unelmiesi kotia.
Easyin-kodin myyntihinta on noin 30-40 % sen kokonaishinnasta. Osuus vaihtelee kohteittain, joten tarkan tiedon siitä löydät myyntihinnastosta sekä myyntiasiakirjoista. Loput asunnon kokonaishinnasta on yhtiölainaa, jota voit lyhentää osana yhtiövastiketta. Yhtiölainassa on aluksi lyhennysvapaita vuosia. Voit hakea kumppanipankkimme lainaa kattamaan myyntihinnasta puuttuvan osuuden.
Innostumme kanssasi mahdollisuuksista räätälöidä uudesta kodistasi juuri mieleisesi! Ammattitaitoiset sisustussuunnittelijamme auttavat valitsemaan mieleisesi laadukkaat sisustusmateriaalit ja kodinkoneet luomaan kotiisi juuri toivomasi tunnelman.
Easyin-kodit ovat innostava yhdistelmä asunto-osakkeen huolettomuutta sekä pientaloasumisen laatua ja omaa rauhaa. Kotien laadun takaa markkinajohtaja Kastelli.
Easyin on Kastellin palvelukonsepti yhtiömuotoisen kodin hankkijalle. Kodeissa yhdistyvät Kastellin vankka osaaminen pientalorakentamisessa, hyvä sijainti sekä asunto-osakeyhtiön huolettomuus ja pientaloasumisen yksityisyys.
Kastelli-talot Oy tunnetaan edelläkävijänä energiatehokkaiden kotien rakentamisessa. Jo vuodesta 1994 saakka markkinajohtajana pysyneen Kastellin suosio nojautuu muun muassa luotettavuuteen, laadukkaaseen rakentamiseen sekä erinomaisiin tilaratkaisuihin, jotka näkyvät myös Easyin-aluerakentamisessa. Kastellin toiminta on sertifioitu ISO 9001 laatu- ja ISO 14001 -ympäristöstandardien mukaisesti.